Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2019-2020

 

Tavoitteenamme on vuoden 2020 loppuun mennessä saada yhdistystoiminnan toiminta aiempaa organisoituneemmaksi. Kaksi tärkeintä asiaa on yhdistyksen rekisteröiminen ja pankkitilin avaaminen.

Lisäksi tärkeätä on pitää huolta hallituksen tapaamisten säännöllisyydestä.

Vuosikellon luomisella pyrimme varmistamaan, että asiat tulee tehtyä ajallaan ja sääntöjen mukaisesti

 

Yhteyksien luominen SPAYn ja PIRYn kanssa on myös yksi tärkeimmistä tavoitteistamme ennen vuoden 2020 loppua.

 

Tapahtumien osalta suunnitelmissa on

  1. MAO jatkokoulutuksen järjestäminen kevään 2020
  2. IPR-assistentti-iltapäivän järjestäminen PRH:n kanssa touko-kesäkuussa 2020
  3. Seuraamme myös tilannetta EPO ja WIPOn sähköisten palvelujen etenemisen osalta ja tarvittaessa järjestämme koulutusta tämän osalta. Toisaalta tämä koulutus voi olla parasta järjestää yrityksittäin, koska muutokseen liittyy yrityskohtaisesti sovittavia asioita.

 

Toimintasuunnitelma 2017-2018

 

Tavoitteenamme on syksyn 2017 ja vuoden 2018 aikana tehdä yhdistystämme tunnetuksi ja saada mahdollisimman moni liittymään yhdistyksemme jäseneksi.

Alkusyksystä 2017 sovitaan tapaamiseksi SPAYn, PIRYn, PRH, IPR Univeristyn, Aalto Pron kanssa ja käydään esittäytymässä sekä aloittamassa yhteistyö em. yhteisöjen kanssa.

Pyrimme myös syksyn 2017 aikana tai alkuvuodesta 2018 järjestämään ensimmäisen kokouksen kaikille jäsenille.